sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Elämää opettelemassa

Pennut ovat oppineet jo tosi paljon uusia asioita. Nyt kiinteää ruokaa syödään jo kolmesti päivässä ja myös vesikipoista on käyty hieman juomista harjoittelemassa. Sanin tissien perässä pennut vielä juoksee, mutta varmasti on myös imetyskerrat harventuneet. Pissaaminen on lisääntynyt kovasti ja nyt saakin pentuaitauksen siivota hyvin päivittäin. Aika hyvin ovat pennut onneksi oppineet tekemään tarpeensa pissa-alustoille ja Sanihan siivoaa edelleen varsin tehokkaasti pentujen jätökset.
Turkin harjaamista ollaan harjoiteltu, samoin kynsien leikkaamista. Pennut ovat tosi kovia leikkimään leluilla ja yleensä roikkuvatkin hampaillaan kaikessa mahdollisessa (varpaissa, housunlahkeessa yms). ;) Pennut painivat keskenään tosi paljon ja tyttökin on oppinut pitämään puolensa tehokkaalla äänenkäytöllä, kun poika yrittää jyrätä päälle. Yöt pennut ovat nukkuneet tosi rauhallisesti ja sen jälkeen ovatkin virkeimmillään pitkien yöunien jälkeen. Tänään otettiin myös ensimmäiset seisomakuvat vauveleista ja yllättävän hyvin onnistui. :)

Vauhtinallen Aika Epeli

Vauhtinallen Aika Pakkaus

Poju taas söpöilee

Tyttöjen lepohetki <3


Pikku poika <3


Epeli vetää taas hyvällä ilmeellä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.