maanantai 3. lokakuuta 2016

Tokotreeniä

Tänään käytiin koirien kanssa kentällä hieman tokoilemassa. Oltiin saatu meidän kerholle uusi virallinen tokon hyppyeste ja kaverin kanssa ensin kasattiin se ja sitten päästiinkin jo testailemaan. Tämä tuli tosi hyvään saumaan, koska ensi la meillä on Sanin kanssa taas seuraava tokokoe ja viimeksi outo hyppyeste tuotti Sanille vaikeuksia. Nyt onneksi myös tässä meidän kerhon hyppyesteessä itse hyppyrima on valkoinen mikä monessa kisaesteessä tuntuu olevan.

Sanin kanssa treenattiin ensin hyppyä. Nyt tehtiin niin, että käytin Sanille "hyppy"-käskyä kun aiemmin olin kutsunut sen esteen toiselta puolelta hyppäämään "sivu"-käskyllä. Ekalla hypyllä Sani pudotti riman ja jäi sen jälkeen vähän hölmistyneenä minun eteeni seisomaan, josta käskytin sen sivulle. Muut kerrat sujui tosi hyvin ja Sani tajusi itsenäisesti hypyn jälkeen tulla aina sivulle istumaan. :) Sanin kanssa treenattiin myös kapulan pitoa, mikä meni hienosti. Sitten tehtiin kaukokäskyjä. Niissä istumaan nousemisetkin oli suht. nopeita. Tehtiin myös hieman seuraamisia. Lopuksi otettiin kaverin koiran kanssa paikallamakuutreeni. Sani meni hyvin maahan ja malttoi odottaa. Hyvin Sani pysyi paikallaan koko reilun minuutin ajan, vaikka hieman oli nytkin pientä vinkumistä paikallaolon aikana. Palattuani takaisin Sanin sivulle palkkasin sen vähän ajan päästä maahan ja sitten harjoiteltiin erikseen sitä, että Sanin piti pysyä maassa kun seison sen vieressä. Joka kerran palkkasin sen maahan, koska nytkin kerran nousi ennen aikojaan istumaan eli sitä maassa pysymistä sillä pitää edelleen vahvistaa. Loppuun tehtiin vielä luoksetulo mikä meni hienosti. :)

Epen kanssa tehtiin alkuun hieman sivulletulon harjoittelua ja lyhyitä seuraamispätkiä. Sitten treenattiin myös sen kanssa uudella hyppyesteellä. Ensin kuljin Epen kanssa yhdessä hyppyesteen yli (rima oli n. 10cm:n korkeudella). Sitten jätin Epen istumaan esteen toisella puolelle ja houkuttelin hyppäämään yli. Tosi hienosti ja rohkeasti poju tuli aina esteen yli. Lopuksi tehtiin hypyn perään vielä sivulle tulo mikä sekin meni ihan superisti. Taitava poika. Kokeilin pitää välillä Epeä myös hieman vapaana, kun kentällä ei ollut muita koiria, mutta aika monta kertaa Epen piti käydä moikkaamassa kaveriani, joka on sille niin tuttu ja ihana ihminen. Väliin saatiin ihan kivoja onnistuneitakin pätkiä, erityisesti kun tehtiin vähän freestylejuttuja väliin mistä Epe enemmän innostuu. Leikkiminen ei nyt ollut niin pojun mieleen, mutta maksapalat onneksi kelpasi hyvin.

Hienosti Epe malttoi odottaa paikallaan.

Ja tosi innokkaasti poju hyppäsi esteen yli.

Ja sama toisin päin.

Kuvat: Elviira Ojala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti