perjantai 3. maaliskuuta 2017

Vuokatissa

Oltiin koirien kanssa viikon lomareissulla Vuokatin Katinkullassa. Matkaan lähdettiin viime viikon perjantaina ja tänään kotiuduimme reissusta. Todella kiva lomaviikko oli ja aika meni kyllä äkkiä, kun oli niin paljon kaikkea mukavaa tekemistä. Yövyimme sellaisessa 6 hengen mökissä sukulaisteni kanssa. Koirat olivat kyllä tosi kiltisti koko reissun ajan. Paljon ulkoiltiin joka päivä ja kerran kävin kummankin koiran kanssa hiihtämässä 5 kilometrin lenkin jäällä. Sanin kanssa olemmekin hiihtäneet paljon aikaisemminkin, mutta Epelle tämä oli vasta ensimmäinen kerta. Siihen nähden Epe meni kyllä todella hienosti ja tuntui että oli jo vanha tekijä sen suhteen. Muutamana päivänä käytiin myös koirapuistossa missä koirat saivat leikkiä siskoni Kalle-corgin kanssa. Paljon tuli otettua reissusta kuvia ja tässä jotain niistä:

Ulkoilua koirapuistossa

Koirakolmikko leikkimässä puistossa

Epe ei oikein jaksanut poseerata kameralle.

Tai sitten pojulla oli tällainen hönö-ilme. ;)

Jes, yksi onnistunut kuva Epestäkin! :)

Päiväulkoilua

Välillä piti odotella, kun oltiin pulkkamäessä.

Sani <3

Mökillä koirilla oli hyvät näköalat yläkerrasta missä nukuttiin.

Ja taas ollaan päivälenkillä

Epeä ei taaskaan kuvaaminen oikein innostanut.


Hienot maisemat oli kyllä muutamana aurinkoisena päivänä.


Saniainen

Epe

Vahingossakaan ei voi katsoa kameraan.

Herra Epeli


Ja mitähän se Epe taas näkee.

Kaunis Sani <3

Sanin kanssa hiihtolenkillä. Tyttö jaksoi hienosti vetää.

No nyt voi ollakin jo vähän polleena, kun hiihtolenkki on takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.