keskiviikko 24. lokakuuta 2018

SM-kisat lähestyy

Koiratanssin SM-kisat pidetään tulevana viikonloppuna Ylöjärvellä. Epen kanssa osallistumme ensimmäistä kertaa ässämmeihin, joten hiemanhan tässä alkaa jo jännittää. Itse olen tällä viikolla ollut vielä flunssassa, joten toivottavasti ehdin parantua hyvin ennen viikonloppua. Tänään tehtiin lyhyet tempputreenit Epelle kotona ja meni kyllä todella hyvin. Enää ei varmaan paljon treenata ennen viikonloppua. Kisahalli on onneksi meille entuudestaan tuttu. Olen muokannut meidän Oulussa esittämistämme ohjelmista hieman pidemmät versiot, joten saa nähdä miten ne tällä kertaa VOI-luokkaan riittävät. FS ohjelman pituus on 2.49 ja htm ohjelman 2.32. Freestyleen ollaan treenattu myös jokunen uusi temppu, joten toivotaan, että Epe muistaa ne lauantaina hyvin. Htm ohjelmaan ei otettu uusia positioita mukaan vaan hieman pidensin toista kertosäkeistöä ja toistetaan pari positiota uudelleen, jotta pituutta saatiin siihen lisää. Ohjelmassa on kuitenkin 6 positiota mikä on mielestäni ihan ok määrä. Päätin myös, että htm ohjelmaan ei oteta sitä meidän bontsoa, mikä oli Oulun kisoissa minulla asusteena, koska se selkeästi häiritsi siellä Epeä. Toivottavasti tällä kertaa seuraamiset olisi hieman tarkempia. Se hieman harmittaa, että fs laji on ensin, koska Epelle voi olla vaikea jaksaa keskittyä htm ohjelman seuraamisiin, kun se on vasta jälkimmäisenä.

SM-kisoihin on ilmoittautunut ennätysmäärä koirakoita mukaan. 33 VOI-luokan esitystä nähdään yhteensä ja Freestylekisassa on 19 koirakkoa ja HTM kisassa 14 koirakkoa mukana. :)

Epen kanssa lähdemme edustamaan Jukea SM-kisoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.