sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Lappalaiskoirien mestaruustanssit Lahdessa 09.11.2019

Lappalaiskoirien koiratanssin mestaruuskisat pidettiin 09.11. Lahden kt kisojen yhteydessä. Olin ilmoittanut Epen ja Sanin molemmat molempiin lajeihin eli meillä oli peräti neljä ohjelmaa urakoitavana. Muita lappalaiskoiria osallistui vain yksi suomenlapinkoira ja yksi lapinporokoira alokasluokkiin, joten voittajaluokan mestaruudesta kisasivat vain meikäläisen koirat.

Ensin oli htm laji ja Sanin kanssa kisattiin ensin. Sani oli taas ennen kehään menoa todella motivoitunut, mutta lässähti heti kehään mennessä ja heti alkuposition jälkeen alkoi ulvominen ja kiellot. Sani ei taaskaan suostunut tekemään kuin kolmea positiota ja jouduin jossain vaiheessa improamaan ja vaihdettiin positioita lennosta kun mamma ei suostunut esim. jalkojen väliin tulemaan ollenkaan. :( Ohjelman loppu meni taas hyvin, mutta kokonaisuus oli todella onneton kyllä. Pisteitä Sanin htm ohjelmalle saatiin 128,33p.

Epen kanssa käytiin tutustumassa kehään vasta ennen meidän omaa vuoroa ja silloin Epe vaikutti ihan ok:lta. Kisasuorituksen aikana poju otti kuitenkin todella paljon häiriötä ja varsinkin kehän oikeassa takanurkassa oli jotain mitä piti tuijotella pitkät tovit ohjelman puolivälin paikkeilla. Harmittavasti myös Epelle laittamani rusetti aiheutti sille parit stressirapsuttelut ja niiden seurauksena rusettin vielä irtosi minkä jouduin poimimaan kesken ohjelman. Tietääpä ettei jatkossa laita sitä enää Epelle. Epenkään suoritus ei ollut kummoinen ja harmi kun ei päästy oikein näyttämään sen uutta htm ohjelmaa kunnolla. Pisteitä Epelle kertyi 132p.

Freestylekisassa Epen kanssa kisattiin ensin ja ennen meidän vuoroa käytin vielä Epen uudelleen kehässä ja se sai tsekkailla kaikki sitä häirinneet kohteet läheltä etukäteen. Varsinainen ohjelma sujuikin sitten hienosti. Epe teki todella hyvin töitä ja siellä oli vain lyhyitä kontaktikatkoja. Kohti peruutuksen tilalle Epe päätti kieriä mutta muuten liikkeet sujui varsin hyvin. Tuo Epen koreomuutos aiheutti kuitenkin sen, että meidän lopputemput suuntautui väärään suuntaan ja sen takia kehän oikea puoli jäi hieman käyttämättä mistä tuli palautetta. Tällä kertaa ohjelman loppu onnistui kuitenkin muuten super hienosti mistä olin erityisen tyytyväinen. Epe teki hyvän suorituksen ja yksi tuomari olisi jopa antanut sille sertin. :) Pisteitä kertyi kaikkiaan tällä kertaa 154,33p eli vielä siinä olisi hieman työstämistä.
*Epen freestyle ohjelma Lahdessa 09.11.2019

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Nadja Böckerman: Pieniä kontaktikatkoja läpi ohjelman mutta koira teki silti rehdisti hommia. Kehää voisi käyttää monipuolisemmin. Nyt ohjelma sahasi takareunassa suurimman osan ajasta. Useita liikkeitä, mutta toivoisin VOI-luokkaan hieman vaikeampiakin liikkeitä mukaan. Tekn. 77 / Tait. 75, Yht. 152p
Katja Tamminen: Sujuva ohjelma. Nyt olitte "samassa kuplassa". :) Tekn. 81 / Tait. 80, Yht. 161p
Susanna Ekblom: Sujuva ohjelma, vahva lopetus. Pujottelun ja takajaloilla nousun variaatioita aika paljon. Tekn. 72 / Tait. 78, Yht. 150p


Sanin kanssa esiinnyimme vielä ihan päivän viimeisenä koirakkona. Sani teki freestylessa tosi hienon ohjelman alun. Sitten joissain kohdissa tuli aika paljon ulvomista ja kieltoja mutta jotkut kohdat meni taas tosi hyvin. Kokonaisuus oli toki hieman katkonainen, mutta olen tyytyväinen, että Sani suostui kuitenkin edes jotain vaikeita juttuja siellä ihan hyvin tekemään. Sanin kanssa saatiin pisteitä 148,67p.

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Nadja Böckerman: Hieno alku, mutta sitten tuli muutamia suvantovaiheita. Toivoisin VOI-luokkaan sujuvampaa kokonaisuutta. Tekn. 75 / Tait. 74, Yht. 149p
Katja Tamminen: Alku oli sujuvaa. Sitten hieman koira "hyytyi". Kivoja liikkeitä. Tekn. 77 / Tait. 79, Yht. 156p
Susanna Ekblom: Yhteistyö rakoili, jonka vuoksi liikkeitä jäi varmasti suorittamatta. Perusliikkeissä koiralla vahva käytös. Tekn. 69 / Tait. 72, Yht. 141p


Kisapäivä oli pitkä, mutta hienosti koirat jaksoi myös toiset ohjelmat. Kivaa kun pari uuttakin lappalaiskoiraharrastajaa innostui tanssikisoihin ekaa kertaa. Päivän lopussa Epe kruunattiin lappalaiskoirien voittajaluokan koiratanssimestariksi. Sani oli 2. sijalla ja Epe taas 3. sijalla. :) Kotiin ei tarvinnut tulla tyhjin käsin, kun hienoja palkintoja saatiin rotuyhdistykseltä. Epe sijoittui myös normikisoissa htm lajissa 3. sijalle eli päästiin palkinnoille. Kiva päivä oli ja paluumatkalla pysähdyttiin vielä Lauran kanssa hamppareille ja turistiin päivän tapahtumista. :)

Ja sitten vielä kuvia kisoista. Kuvat: Laura Lindeman:
Rotumestai polleena

Hieno Sannikki

Sanin htm alkuasento



Epen htm



Epen freestyle





Sanin freestyle



Kuva: Virpi Rannikko
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.