sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Sanin kanssa nosekokeessa 01.12.

Sanin kanssa kisattiin su 01.12. ekaa kertaa nosework kokeessa. Muutamat möllit oltiin käyty aiemmin, mutta tämä oli meidän eka koestartti. Koe järjestettiin Ristiinassa ja tuomarina toimi Elli Kinnunen. Ensin aloitettiin ajoneuvo ja ulkoalue-etsinnöillä.

Ajoneuvoetsintä on Sanille juuri se vaikein, joten haastetta oli kun sillä heti alkoi. Etsinnässä oli mukana yksi henkilöauto ja peräkärry eli kaksi kohdetta. Aika monta kertaa jouduin Sania ohjaamaan takaisin ajoneuvoille, kun väliin eksyi haistelemaan maata. Juuri hajun kohdalla oli lumesta pieni kumpare lähellä maassa ja sitä kun Sani jäi nuuskimaan niin pakotin sen jatkamaan, kun pelkäsin, että merkkaisi. No siitäpä sitten mentiin ilosesti hajun ohi, ai jai. Ensin kierrettiin siis lähempänä ollut auto ympäri ja kun tuntui, ettei hajua löytynyt, niin siirryttiin tutkimaan viereinen peräkärry. Siellä Sani teki lyhyen vilkaisun minuun ja väärin tulkitsin, että haju olisi jossain siellä ja loppuaika jäätiin liikaa pyörimään vain sinne ja Sani nousi jopa pariin otteeseen kärryä vasten mistä tuli virhepisteitä. Lopulta, kun aika kävi jo vähiin ja Sanikin alkoi minulta kysellä ohjeita niin ilmoitin löydöstä ja väärässä paikassahan me oltiin. Olin ohjannut huonosti! Näitä ajoneuvoetsintöjä pitäisi meidän kyllä treenata enemmän.

Seuraavaksi oli ulkoalue-etsintä. Siinä Sani teki hienon suorituksen. Hyvin kiersi aluetta järjestelmällisesti läpi ja lopulta löysi ja tarkensi hajun hyvin. Löydöllä Sani teki vain katseilmaisun, mutta se oli niin selvä, joten en epäröinyt ilmoittaa löydöstä. Hyvä Sani! :)

Ruokatauon jälkeen jatkettiin laatikko ja sisätilaetsinnöillä. Laatikkoetsintä meni aivan nappiin. Hieman jäin odottamaan tekisikö Sani ilmasun menemällä maahan, mutta kun ei niin ilmoitin löydöstä, kun oli se niin selvästi kuitenkin katseella merkannut oikean laatikon ja jäänyt sinne. :)

Enää oli sisätilaetsintä jäljellä. Siinä oli suht pieni huone mistä haju etsittiin. Senkin Sani selvitti upeasti ja hyvin vielä malttoi tarkentaa hajun. Ei mennyt maahan sielläkään, mutta jälleen katseilmaisu oli todella hyvä. :)

Kokonaisuutena olin tosi tyytyväinen Sanin etsintöihin. 3/4 saatiin onnistuneesti suoritettua ja itse ohjasin ajoneuvoilla huonosti ja sitä on liian vähän treenattu. Lopputuloksena meillä oli siis 75p/100p ja 4 virhepistettä ajoneuvoetsinnästä (väärä ilmasu (2vp) ja ajoneuvoa vasten nousemiset (2vp)). Kaikki osallistujat saivat pienet pussukat kiitokseksi ja se oli mukavaa. Kiva koepäivä oli ja taas tuli opittua lisää. :) Kivat videotkin sain meidän etsinnöistä. Tässä mukana onnistuneet etsintäpätkät:
*Sani nosework kokeessa Ristiinassa 01.12.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.