sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Oulun reissu

Perjantaina lähdettiin koirien kanssa jo päivällä ajelemaan kohti Oulua. Ajoaika oli n. 4,5h ja pysähdysten kanssa meillä meni melkein 6h matkaan. Onneksi oli tosi hyvä keli ajella ja suhteellisen rauhallinen liikenne.

Matkalla pysähdyttiin eräälle soranottoalueelle missä Epe sai juoksennella vapaana.

Oulussa päästiin tutustumaan jo perjantaina myös meidän lauantaiseen kisahalliin kun siellä oli lappalaiskoirien vapaat treenit. Tein molemmille koirille lyhyet motivaatiotreenit ja molemmat keskittyi kyllä hienosti oudossa hallissa. Epekin suostui leikkimään ihan hyvin. Treenien jälkeen ajeltiin Nallikarin mökkikylään yöpymään. Paikka oli ihastuttava ja päästiin vielä iltalenkin yhteydessä nauttimaan upeasti auringonlaskusta meren rannalla. :)

Koirat ihmetteli muita kävelyllä olevia koiria.

Auringonlasku lopuillaan.

Koirat viihtyivät hyvin meidän mökissä.

Aamulenkillä merimaisemissa.


Ja pari pönötyskuvaa lisää. ;)

Aamupalan jälkeen luovutettiin meidän mökin avaimet ja suunnattiin kohti kisahallia. Oltiinkin melkein ensimmäiset kisaajat paikalla, kun halusin mennä niin hyvissä ajoin, jotta ehtisi hyvin valmistella kaiken. Ensin oli vuorossa htm laji ja tällä kertaa aloitettiinkin voittajaluokalla. Sanin kanssa päästiin avaamaan kisat, kun esiinnyttiin heti ensimmäisenä. Itseäni jännitti jonkun verran, mutta mielestäni ihan hyvin sain kasattua itseni meidän esitykseen. Itse ohjelma meni ihan hyvin. Parissa positiossa Sani oli hieman haluton tekemään ja sain sitä kannustaa ja vähän tuli vinouksia sen takia. Itse muistin ohjelman hyvin ja kaikki käsieleet mitä oli suunniteltu mihin, joten omaan esiintymiseen olin tyytyväinen. Harmillisesti meidän suoritus ei aivan riittänyt sertiin vaan 158p saatiin ja sijoituimme voittajaluokassa 2. sijalle.
*Sanin htm ohjelma Oulussa 23.09.2017

Sanin htm ohjelman alkua.

Ohjelman kohokohta tulossa

Pyörimistä koira jalkojen välissä positiossa.

Epen htm ohjelma oli meillä seuraavana vuorossa. Itseä vähän etukäteen mietitytti miten poju tulee selviytymään, kun seuraamiset on sille välillä ollut vielä vähän vaikeita, kun vaatii niin paljon keskittymistä. Epe kuitenkin suoriutui todella upeasti. Alussa puputemppu onnistui hyvin ja sen jälkeen seuraamiset meni hienosti. Sivuliikkeetkin onnistui ja Epe oli innolla mukana. Yksi pieni törmäily oli ennen jalan ali position vaihdosta ja lopussa Epe ei oikein meinannut pysyä oikean puolen positiossa, kun eksyi liian eteen innoissaan. Hyvin sain sen kyllä siitä palaamaan ja loppu menikin hienosti. Nyt onnistui myös molemmat pyörähdykset mitkä on välillä treeneissä epäonnistuneet. Kokonaisuuteen olin todella tyytyväinen. :) Pisteet yllätti myös positiivisesti, koska saatiin jopa 176p ja KUMA sekä voitettiin vielä alokasluokka. Hieno Epe!
*Epen htm ohjelma Oulussa 23.09.2017

Epen pupu-temppu htm ohjelman alussa

Position vaihto pujottelemalla

Oikealla puolella seuraamista

Vasemmalla puolella juosten seuraamista.

Htm lajin palkintojenjako olikin aika pian Epen esityksen jälkeen ja hienostihan molemmat koirat sijoittuivat. :)

Sanille 2. sija htm voittajaluokassa

Epelle htm alokasluokan voitto :)

Freestylelajilla jatkettiin palkintojenjaon jälkeen ja jälleen voittajaluokka aloitti. Sanin kanssa kisattiin luokan toisena, joten ehdin onneksi hyvin viedä meidän rekvisiitat kehään ja valmistella koiran ennen omaa vuoroa. Sanin ohjelma alkoi ihan ok, tosin oli parissa liikkeessä hieman haistelua, mutta sain Sanin siitä hyvin jatkamaan. Ei ehditty ihan puoleen väliinkään meidän ohjelmassa niin sitten tapahtui jotain ja aivan kuin Sani olisi saanut jonkun hajun kehän ulkopuolelta, koska lähti vain kontaktista kehän etulaitaan aivan kuin jonkun hajun vetämänä. Onneksi kehässä oli niin hyvät aidat, ettei Sani päässyt sieltä pois, mutta päätin siinä vaiheessa sitten jo keskeyttää. Sani oli sellaisessa tilassa, että tuskin olisi siitä enää kyennyt jatkamaankaan. Otin Sanin vain kiinni ja vein sen häkkiin ilman mitään palkkoja. Tuo jäi kyllä harmittamaan, kun olisi ollut kiva saada tämä uusi ohjelma onnistumaan. Täytyy miettiä olisiko Sanille pieni treenitaukokin paikallaan ennen SM-kisoja, kun tuntuu, että isoimmat ongelmat on motivoinnissa eikä niinkään osaamisessa.

Sanin freestyleohjelman kukkuu-temppu

Epen freestyleohjelman vuoroa saatiinkin sitten odotella vähän aikaa ja jännäsin miten Epe mahtaa vielä jaksaa toisen ohjelman varsinkin, kun päivä oli jo ollut aika pitkä kisapaikalla. Epe kyllä yllätti jälleen todella positiivisesti. Jätkä oli aivan super innoissaan ja ohjelma meni hienosti. Yhtään haukkuakaan ei tullut mikä oli mahti juttu. :) Alussa musan soimista jouduttiin odottamaan normaalia kauemmin, jolloin Epe ehti liian aikaisin nousta maasta, mutta sen jälkeen ohjelma lähti hienosti. Vähän siellä oli pientä pomppimista joissain kohdissa, kun tyyppi oli niin innoissaan, mutta hyvä niin päin ettei ainakaan laamaillut. Olin kyllä niin tyytyväinen pikku pojun suoritukseen. Jälleen saatiin upeat pisteet ja sattumalta aivan samat mitä htm lajista eli 176p, KUMA ja myös freestylessa alokasluokan luokkavoitto. :)
*Epen freestyleohjelma Oulussa 23.09.2017

Epen fs ohjelman alkuasento

Ja Epen fs ohjelman loppuposeeraus
 
Freestylen alokasluokan palkintojenjako. Epe jälleen 1. sijalla! :)

Lopuksi oli vielä lappalaiskoirien rotumestaruus palkintojenjaot. Molemmille koirille tuli hienosti menestystä myös rotumestiksissä.

Sani oli voittajaluokan rotumestaruuskisassa 2. sijalla htm ohjelmallaan

Epe oli alokasluokan rotumestari (htm ohjelmallaan) ja myös 2. sijalla (fs ohjelmallaan)

Palkintojenjakojen jälkeen otettiin vielä porukalla erilaisia ryhmäkuvia Lapinkoira-lehteä varten. Oli kyllä todella mukava kisapäivä ja mukava oli nähdä myös Raijaa (Pörrin omistaja), joka oli meitä tullut Torniosta katsomaan. Myös Kaisa (Kikin omistaja) oli ollut tietysti tsemppijoukoissa mukana. :)

Ryhmäkuva kaikista rotumestiksissä kisanneista lappalaiskoirista.

Epe poseeraa vielä palkintojen kanssa. :)

Kaikki kolme lappalaiskoirarotua olivat mukana mestaruustansseissa. Kuvassa Sani keskellä.

Kisojen jälkeen ajeltiin Kaisan ja Eetun luokse Kiiminkiin yöpymään ja siellä pääsin näkemään taas ihanaisen Kiki-tytönkin. Kiki oli kyllä niin innoissaan tästä vierailusta että voi hyvän tähden. :) Su aamuna Epe sai vielä painia takapihalla Kiki-siskon kanssa ja ai että kun sisaruksilla oli sitten hauskaa. Kovin paljon ei ollut meno muuttunut sitten pentulaatikkoaikojen. :)
*Epe ja Kiki leikkii 24.09.2017

Leikkisession jälkeen molemmat pennut olivat yltä päältä kuolassa. Ihanaa! :)

Sitten olikin jo meidän kotiin lähdön aika. Hyvästeltiin Kaisa ja Eetu ja koirat ja lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Matkalla pysähdyttiin hieman ulkoilemaan ja kiva lammenreunus lenkki löytyi matkalta.

Taas joutui koirat poseeraamaan. ;)


Kotiin päästiin jo hyvissä ajoin ja tosi kiva fiilis jäi viikonlopun reissusta. Paljon sai taas kokea uusia kivoja asioita ja nähdä monia koiratuttuja. Alla vielä jokunen kuva meidän viikonlopun palkintosaaliista. Ihan tyhjin käsin ei siis kotiin tarvinnut tulla. ;)

Tanssitähdet


Epe yrittää olla niin vaatimaton. ;)


1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.