torstai 21. syyskuuta 2017

Ouluun lomareissulle

Huomenna lähdetään koirien kanssa Ouluun viikonloppureissulle. Tarkoitus olisi huomen illalla käydä koirien kanssa jo hieman tutustumassa Evidensia Areenan halliin Oulussa, missä siis lauantaina on lappalaisten rotumestaruus koiratanssikisat. Huomenna (pe) meillä on mökkimajoitus varattuna Oulun Nallikarista minne mennään sitten treenien jälkeen yöpymään. La aamuna suunnataan sitten takaisin Evidensia Areenalle koiratanssikisoihin. Tässä kisojen alustavat osallistujamäärät luokittain:
HTM VOI: 2 (Sani)
HTM AVO: 3
HTM ALO: 6 (Epe)
FS VOI: 3 (Sani)
FS AVO: 7
FS ALO: 10 (Epe)

Lauantaina kisojen jälkeen mennään näillä näkymin sitten Kaisan ja Eetun luokse yöksi Kiiminkiin. Pääsee samalla näkemään enemmän myös Sanin tyttöä Kikiä. Kikillä on juuri juoksu menossa, joten täytyy varmaan hieman erillään pitää koiria siellä. Sunnuntaina olisi sitten tarkoitus päivällä ajella takaisin kotiin. Kovasti on reissua odotettu ja toivottavasti kaikki menee hyvin. Hieman ollut tällä viikolla hankaluuksia, kun autossa vaati pakoputki korjausta, kun oli irronnut jotain kiinnikkeitä, mutta onneksi se hoitui kuntoon. Samoin itse olen myös hieman ollut viluisen oloinen muutaman päviän ajan, joten toivottavasti ei mitään pahaa flunssaa ole tulossa. Täytyy kuitenkin hieman rauhallisemmin ottaa, ettei kuumetta nostaisi. Kovasti jännittää myös lauantain kisat. Meillä on kuitenkin neljä ohjelmaa, joista kolme aivan uusia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti